tiistai 29. tammikuuta 2013

Arjen ihanuudet





Jokin aika sitten sain haasteen Mopin kotona -blogin Sannalta. Kiitos sinulle Sanna haasteesta! Haasteessa pyydettiin kertomaan kymmenen arjen pientä ihanuutta. Yllättäin tämä ei ollutkaan niin helppoa ja joukkoon taisi tulla muutama "suurempikin" arjen ihanuus. Tässä listani, joka muodostui (kuten huomaatte) ilman sen kummempaa ajatustyötä.


1. Lapset. Ikävöin heitä töissä ollessani ja kuullessani tutemattomien lapsien ja vanhempien keskusteluja. Yöllä nukutaan kylki kyljessä ja lähes joka yö meitä nukkuu neljäkin samassa sängyssä.

2. Puhelut ja viestittelyt ystävien kanssa. On ihanaa, että ympärillä on sielunsisaria. Ystäviä, jotka ymmärtävät jo puolesta sanasta.

3. Sisustuslehdet. Ne saavat minut unelmoimaan.

4. Kukat maljakossa. Palkitsen itseni siivouksen jälkeen hempeällä kukkakimpulla. Voimakkaan väriset gerberat eivät ole minun kukkiani.

5. Kynttilänvalo ulkolyhdyssä.

6. Uusi pyjama ja villasukat. Toiset keräilevät kenkiä, minä yöpaitoja. ;)

7. Sauna

8. Blogini. Toisinaan ajattelen, että onko tässä mitään järkeä.

9. iPhone. Älkää tikahtuko nauruun, mutta en ymmärrä kuinka olen ennen pärjännyt ilman sitä.

10. Sipsit, dippi ja salmiakki. Näiden kolmen liitto on ylivertainen.


Haasteen saa napata itselleen ken haluaa. :)



2 kommenttia:

  1. ihana lista <3 nappaanpa mukaani!

    VastaaPoista
  2. Kuulostavatpa kaikki hyviltä. Pyjamat ovat kyllä parhautta:)

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥