tiistai 28. toukokuuta 2013

Se on kesä nyt ♥



Lauantaina sain kolme pientä apulaista leikkimökin siivouspuuhiin. Leikkimökistä kannettiin kaikki tavarat pihalle ja tyttösille laitettiin ulos omat tiskivadit. Hetkessä saimme valmista ja ahkerampana apulaisena hääri 3-vuotias. :) Lattian pesun jälkeen etsittiin talveksi pestyä ja varastoitua mattoa, mutta arvoitukseksi jäi minne leikkimökin matto oli säilötty. Niinpä kiireen vilkkaan lähdimme Tiimariin uuden ostoon. Tiimarissa on nyt tosi kiva valikoima pirteitä ja pastellisia puuvillamattoja.
Lopuksi laitoimme leikkimökin kuistille Tildan uusista kankaista ompelemani viirijonon tuulessa hulmuamaan.





Leikkimökki on meillä ahkerassa käytössä. Tyttönen on kovin tarkka siitä, että kengät riisutaan jalasta ennen kuin astutaan sisälle mökkiin. Samoin tavaroilla on omat paikkansa. Kaksi vuotta sitten virkkaamani leivonnaiset ovat leikeissä mukana. Mitään sen kummempaa ohjetta niihin ei ollut. Kuvan tällaisista näin jossain ulkomaisessa blogissa. Tuon tuosta vieraille tarjotaan näitä mökin herkkuja, vohveleita, prinsessakakkua ja keksejä. Sitä ennen ollaan syöty kuitenkin lounaaksi silakkasoppaa ja hampurilaisia. ;)





Meillä parannellaan pikku potilasta kurjasta mahataudista, mutta kuulkaas,

SE ON KESÄ NYT!


10 kommenttia:

  1. Hurmaava pikku mökki! Ja mikä keittiö siellä :)
    Paraneista pikku potilaallenne!

    VastaaPoista
  2. Suloinen mökki ja niin on ihanat ja innokkaat leikkijät. Meilläkin neiti pitää komentoa, että kengät pois ennen kuin menet mökkiin. Toivottavasti se kodin siisteys lähtisi jo sieltä, vaikka omaa huonettaan ei saa muutamaa päivää pidempään pidettyä siistinä :)

    VastaaPoista
  3. Onpas kaunis pikku mökki, ihan viimeisen päälle sisustettukin! :)

    VastaaPoista
  4. Onpas suloinen leikkimökki ja hienot kakut & leivonnaiset!

    VastaaPoista
  5. Siis todella ihana leikkimökki ja nuot pikkujutut!<3 Meillä ois leikkimökin teko eessä, heti ku saahaan piha valamiiksi ja talo maalattua. Palio on ideioita päässä, eri asia, miten ne kaikki toteutetaan ;)

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava leikkimökki ja kaikki tilpehöörit myös!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Teille ihanille kommentin jättäneille! ♥

    VastaaPoista
  8. Voiko leikkimökki enää ihanampi olla? Taitaa tyttönen olla samaa mieltä, kun niin huolellisesti pitää sen siisteydestä huolta. Virkatut leivoksetkin on syötävän söpöjä :)

    VastaaPoista
  9. tuo leikkimökki on vallan suloinen! ❤

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥