sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Minun Pariisini




Tämä ei ole ollenkaan niin helppoa kuin kuvittelin. Ajattelin, että postaus Pariisista sujuisi ihan itsellään. Ehei. Kertoisinko Teille niistä kaikista historiallisista nähtävyyksistä joissa pääsin käymään vai kertoisinko Pariisin tunnelmasta. Kertoisinko hyvästä ruoasta, viinistä ja suussa sulavista leivonnaisista. Kertoisinko kauniisti puetuista ranskalaisista lapsista ja lasten riemusta Eiffel-tornin juurella olevassa karusellissa. Kertoisinko siitä kuinka ammensin itseeni jokaisen hetken Pariisissa.Yksi hienoimmista hetkistä oli picnic puistossa Eiffel-tornin juurella ystävieni kanssa. Tiedättehän, patonkia, ranskalaista juustoa ja kinkkua, leivonnaisia ja kuohuviiniä. Kiire ei ollut minnekään.





Pariisin matkani oli neljän päivän pituinen. Matkaan lähdin kolmen työkaverini kanssa. Matka alkoi jo juhlallisesti, kiitos ihanan lentoemoserkkuni. Perillä Charles De Gaullen lentokentällä olimme puolilta päivin, joten meille jäi hyvin aikaa tutustua kaupunkiin jo tuolloin. Paljon me ensimmäisenä päivänä ehdimmekin. Kävimme Riemukaarella, shoppailimme yhdellä maailman kuuluisimmalla kadulla Champs Elyseellä ja bongasin jopa Eminemin. Eminem poistui iltapäivällä hotelli Le Meuricesta sinä päivänä olleelle keikalleen. Champs Elyseellä kävin mm. Disney Storessa, josta mukaan lähti mamsellille paita ja kylpypyyhe. Ladurée oli myös pakollinen pysähdys. Sieltä ostin itselleni avaimenperän, jota metsästin jo alkukesästä Tukholmasta. Yhden elämäni parhaimmista leivoksista ostin Champs Elyseellä pikaruokaketju La Brioche Doréesta. Tämä vadelmatartaletti teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja aionkin kokeilla sen jäljittelemistä kotikonstein. :)







Eiffel oli mykistävä! Ottaessani yli 800 valokuvaa noin puolet saattaa olla pelkästään Eiffel-tornista. :) Eiffel päivänvalossa eri suunnista ja Eiffel iltavalaistuksessa. Minusta se oli kiehtova. Seuraavien päivien aikana kävimme katsomassa kaikki pakolliset Pariisin nähtävyydet. Mieleenpainuvimmat ehkä jumalanpalvelusmessut Sacré-Coeurilla ja Notre-Damessa.

Ostoksia teimme aina sopivan paikan tullen. Vesseli oli antanut tehtäväkseni tuoda Eiffel-tornin pienoismallin, sellaisen hiukan suuremman. Niitä löytyikin joka kolkasta Pariisia. Sen sijaan minulla tuotti vaikeuksia löytää aito Paris Saint-Germain jalkapallojoukkueen pelipaita. Urheiluliikkeitä kun tiellemme ei osunut. Viimeisenä Pariisin iltana onnistuin kuin ihmeen kaupalla paidan löytämään ja näin yksi pikkumies oli hyvin onnellinen. :)
Itselleni ostin tavaratalo Lafayettesta Michael Korsin pienen nahkalaukun ja Agatha Paris merkkisen kaulakorun. Ilokseni kulta on jälleen muodissa, sillä olen aina ollut enemmän kulta kuin hopea tyyppiä. ;) 







Parasta Pariisissa oli minusta sen tunnelma, hienostunut ja romanttinen. Sen aistii kaikialla, niin kahviloissa, metrossa kuin puistoissa.
Se on jotain mitä on vaikea kuvailla.
Kyllä, tänne minun on vielä palattava. Joulun aika Pariisissa on vielä koettava. :)

Aurinkoa päiviinne! ♥ 


edit: Täältä (*klik,klik*) voit tulostaa hauskan paperisen "Pariisin", jonka lapset voivat värittää.

Täältä (*klik,klik*) ja täältä (*klik,klik*) voit tulostaa mini Ladurée pakkauksia vaikkapa nukkekotiin.


 

16 kommenttia:

  1. Voi ei...aivan IHANIA juttuja ja kuvia! Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvia riittäisi kyllä monen jutun verran! Sen verran tiuhaan tuli napsittua otoksia. Kaikki kun ympärillä oli ihmeellistä ja ihanaa! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia!!! Minä olen myös parantumaton Pariisi-fani. Nykyään käyn vain käyskentelemässä ja kahviloissa (ja tietty ostoksilla), se on just parasta ja noi leivonnaiset ja muut ihanat! (Paitsi viime vuonna kun olin tytön kanssa huomasin Visa-laskusta jälkeenpäin, että oltiin vierailtu vähintään kerran päivässä macaron-puodeissa... vähempikin olisi riittänyt :-) Jouluna Pariisi olisi varmaan huippuihana!!! En ole (vielä) ollut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietinkin, että minun on kyllä ehdottomasti vielä palattava Pariisiin. Jättäisin ehkäpä kaikki nähtävyydet katsomatta ja keskittyisin täysillä vain itse tunnelmaan. Oi oi, jouluostoksille Pariisiin... :)

      Poista
  3. Ihana postaus! Pariisi on suunnitelmissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuire, suosittelen lämpimästi Pariisia! Varmasti tulet viihtymään. :)

      Poista
  4. Huokaus.. Mä en ole koskaan ollut Ranskassa Pariisia lähelläkään, ainut jossa olen käynyt on Korsikan (Corse) saari, hieno sekin ja aivan samaa hienostunutta tunnelmaa on siellä varmaan kuin matereellakin. Mutta siis Pariisi on mulla yhtä näkemättä kuin Nizza tai jokin Lyon ym.
    Haaveissa on, mutta toivottavasti ei jää vain haaveeksi, niin kiva paikka se on pelkästään näiden kuviesi perusteellakin. :)

    ~ teija teijuska ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, voisin hyvin kuvitella,että koko Ranska olisi näkemisen arvoinen. Ranskan Provence ja siniset laventelipellot *huoks*. :)

      Poista
  5. No kylläpä nyt ruokit matkakuumetta ihan kunnolla. Ah, Pariisi on kyllä joskus nähtävä:) Oikein hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minäkin luulin, että matkakuumeeni rauhoittuu toviksi, kun pääsen Pariisiin. Kissan viikset, heti tekisi mieli suunnitella uutta matkaa. Ehkäpä se tästä laantuu taas ajan kanssa. :)

      Mukavaa viikkoa sinullekin! :)

      Poista
  6. Matkustamisessa on se puoli, että mitä enemmän matkustaa sitä enemmän matkakuumetta :)

    Kaunista, niin maisemat kuin ostokset.

    T:Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, tuo on niin totta! Minun kuume on nyt korkeimmillaan... :)

      Poista
  7. Suloisia tunnelmia ja ihana nähdä kuinka jokainen kokee Pariisin juuri omalla tavallaan. Sinun Pariisisi on kaunis! Minulla on ollut tapana käydä aina Pariisissa keväällä, sekä jouluostoksilla. Tänä vuonna taitaa joulureissu jäädä töihinpaluun ja parin muun matkan takia, byhyy. Pariisiin saattaa jäädä vähän koukkuun :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia, olet niin oikeassa. En ole saanut ajatuksiani irti Pariisista. Mielessäni suunnittelen jo uutta matkaa Pariisiin. Minuun kaupunki teki jotenkin kaihoisan vaikutuksen, en osaa sitä selittää. :)

      Poista
  8. Ja Pariisiin kun ei koskaan kyllästy! Aina löytyy ihmeteltävää, muun muassa nuo yksityiskohdat valopylväissä ja parvekkeissa. Ja se tunnelma Louvren/Tuileriesn puiston keskellä kun katsoo Champs-Elyseetä aina Riemukaarelle asti - voi suorastaan aistia historian havinan! Ihania matkakuvia!
    T. Laura S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, ihanasti kuvailit tunnelman. Minä itse kun ammennan kaiken irti historiallisista paikoista, voit vain kuvitella kuinka nautin Pariisin kaduista ja nähtävyyksistä. :)

      Poista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥