sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Jo keväisin ajatuksin




Olen niitä ihmisiä jotka harvoin vaihtavat huonekalujen paikkoja saatikka koko sisustustyyliä. Varsin "rohkeaa" olikin kun vaihdoin entisen valkoisen sohvapöydän tilalle toisesta huoneesta ruskean pöydän. Siinä se on nyt paikallaan sohvaryhmän keskellä enkä tiedä vielä mitä mieltä olisin. Kiittelen kyllä itseäni etten ole kaikille talon huonekaluille näyttänyt valkoista maalia. Niin kuin nyt tämäkin mummolan liiteristä löydetty pöytävanhus. Palvellut minua jo kaksikymmentä vuotta samassa kuosissaan. Minusta antaa ihan mukavasti kontrastia lähes valkoiseen sisustukseen. Olkoon toistaiseksi nyt paikallaan, silmä alkaa mukavasti tottua. :)








Haen selvästi jo keväistä inspiraatiota. Pinterestissä ihastelen keväisiä kuvia ja selailen sohvalla uusia sisustuslehtiä. Yksi lempilehteni on saksalainen sisustus- ja puutarhalehti Wohnen&Garten. Sen helmikuun numero onkin varsin keväinen. Sen innoittamana ostin kukkakaupasta ihania syreenin oksia.





Uusin ihastukseni on Greengaten Sophie Vintage-sarja. Joulun aikaan aloin sitä keräämään ja aion vielä kartuttaa kokoelmaani. Vinkatkaahan jos tiedätte sen olevan alennuksessa jossain putiikissa. Minusta tämä on herkkyydessään niin kaunis.







Tyttösen pyynnöstä mummo teki Disneyn Animators-sarjan nukeille lisää vaatteita. Neuletakissa on tarranapit, joten pukeminen on näin helpompaa. Pipossa ja takissa on koristeena glitter-silitysarkista leikkaamani kuviot. Silitysarkin käyttö on helppoa ja sillä saa nopeasti kaunista jälkeä. Idean tähän sain Mekkotehdas ja Kaunis Pieni Elämä -blogeista. Glitter-arkin tilasin Pikku Piltistä.





Kappas, vaatehuoneen siivous siirtyi jälleen tältä viikonlopulta tulevaan kevään ideoita mietiskellessäni. Oho, kuinka helposti se kävikään! ;)

Ihanaa tulevaa viikkoa!

20 kommenttia:

  1. Herkkiä ja kauniita kuvia, tuo pöytä olohuoneessa antaa juuri mukavaa rouheutta tunnelmaan. Iloa uuteen viikkosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pöytä on edelleen paikallaan eikä se ole saanut poistotuomiota muilta perheenjäseniltä. :)

      Poista
  2. Voi miten ihana takki nukella on...:) Mielestäni tuo pöytä sopii tuohon todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina, omaa silmäänikin pöytä miellyttää. Vanha pöytä jäi varastoon, joten se on helppo palauttaa tarvittaessa paikalleen. :)

      Poista
  3. Kaunishan tuo pöytä on olohuoneessasi, arvokkaan ja hyväkuntoisen näköinen! Tuo astiasarja on kyllä melkoisen namu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän erityisesti pöytälaatikon rihlauksesta. Olet oikeassa, pöytä tuo arvokkuutta olkkariin! Astiasto on kauniin hempeä ja käy mainiosti niin kesällä kuin joulun aikaan. :)

      Poista
  4. ei voi olla kauniimpia neuleita nukeilla kuin nämä namit. voi mitä kaikkea sitä tarroina nykyään saakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, glitter-tarroihin tuli oikein himo ja olisi ollut kiva koristella niillä yhtä ja toista. ;)

      Poista
  5. Aivan ihanat kuvat, niin kaunis tunnelma <3 Tosi kivasti sopii tuo pöytä olkkariin :) Nuo GG:n Sophie Vintaget on kertakaikkisen kauniita <3

    VastaaPoista
  6. Niin hienoa !
    Ihania kuvia sinulta ! :)
    Hyvää viikkoa ! :)

    VastaaPoista
  7. Miten voikin olla mitäänsanomaton ja tylsä sisustus... Asuuko tuolla oikeasti joku...?!

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Löysin blogiisi ensimmäisen kerran. Kauniita kuvia, ihanaa sisustusta ja suloisia nukkeja tytölläsi. Tulen vierailulle uudestaan. :)

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos ja lämpimästi tervetuloa lukijakseni! :)

    VastaaPoista
  10. Underbara bilder!!!!
    Önskar dig en jättefin dag
    Varmaste kramar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack snälla du! Soliga dagar till dig! Kram <3

      Poista
  11. Ihastuttava blogi! Teillä on paljon kauniita antiikkikalusteita!

    VastaaPoista
  12. Ai, että "Kiitos sinulle, kun jätit kommentin!"? "Kiva", kun julkaiset vain blogia kehuvat kommentit! ; D Todella tylsä tuo tapasi "sisustaa"! Asuukohan taloudessa miehiä? Eivät varmasti ainakaan kovin hyvin viihdy tuossa "pitsiunelmassasi"...?! (Tämän jätät takuulla myös julkaisematta!) = D

    VastaaPoista
  13. Hei,
    Samat suosikit, Garten& Wohnen ja astiat. Ihana koti, pitsi oli kuvaava,... kiitos blogista. Lukijaksi jäin.
    T.
    U-P

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥