sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Eilen




Eilen oli ihan tavallinen lauantai päivä. Tai jos tarkemmin ajattelee, niin siinä oli kyllä sittenkin jotain erityistä. Ja ovatko lauantait koskaan ihan tavallisia, useinhan ne ovat vapaapäiviä ja silloin voi tehdä jotain mielekästä.

Eilen huomasin todella, että kevät on jälleen täällä. Ostin ensimmäiset orvokit, sillä en millään malttanut jättää niitä kauppaan niiden kauniin värin takia. Väri ei pääse oikeuksiinsa kuvassa, mutta se on enemmän sellainen punertava kuin lila. Tämän värisiä orvokkeja on harvoin saatavilla ja minusta se on orvokkien kaunein väri.






Eilinen päivä vietettiin lasten kanssa monenmoista puuhastellen. Hauskinta oli illan jalkapallo-ottelussa. Menin lasten kanssa läheiselle kentälle, jossa usein saan olla maalivahtina vesselin harjoitellessa laukauksia.Ensin olimme kentällä vain me, mutta pian siihen alkoi ilmestyä myös muita lapsia. Hetken kuluttua joku ehdotti peliä ja niin meillä oli hieno jalkapallo-ottelu käynnissä. Siinä me pelasimme yhdessä eri-ikäiset toisilleen ennestään tuntemattomat pelaajat ja voi kuinka meillä oli hauskaa. Oli hienoa, että mukana oli myös yksi teini-ikäinenkin.








Illalla pikkumamselli kiitteli mukavasta päivästä.

3 kommenttia:

  1. Kun on nuori äiti niin osaa ja uskaltaa,ei paina jalkoja vanhenemisen kankeus.Jokainen päivi on helmi.Jaksaa tehdä muistoja,ei pettymyksiä.Tyttäresi on niin kaunis,suoraan sadusta.Nauti nyt ennenkuin murrosiän kylmät tuulet puhaltaa.Mutta olet rakentanut vankan pohjan ja se kantaa.Tiedät,että elämä on tässä.Vain tämä hetki.Lainaa vaan kaikki.

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥