lauantai 26. heinäkuuta 2008

Matkailua...

Ostoksia Tampereelta.


Hurmaava lasikupu alustoineen antiikkikirppislöytö.



Aurinko hellii nyt meitä lämmöllään! Ja minä totisesti olen ottanut loppukirin lomailussani. On käyty Alahärmän Powerparkissa, Vaasan asuntomessuilla ja Tampereella. Lomallakaan en voi ohittaa sisustusintoani, joka joskus on jopa rasittavaa. Alahärmässä, kun muut olivat huvipuistossa minä suuntasin suosikki antiikkikirppikselleni ja Tampereelle mentäessä oli tietenkin pysähdyttävä Antiikkikahvila Pehtoorissa. No nyt sitten viime yö meni muistellessa kaiholla yhtä pientä ihanaa ranskalaista painokuvaa, jota en saanut mielestäni. Apua, eikö ihmisellä ole mitään muuta murehdittavaa?! Kun meillä aletaan suunnitella lomareissua, minä mietin heti, että mitäs sisustuskauppoja ja antiikkiliikkeitä mahtaisi reitinvarrelle osua. Näillä perhematkoilla on kuitenkin syytä muistaa, että jokaiselle jotakin, siten matka on kaikille mieluinen.

Aurinkoista ja leppoista viikonloppua!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Loma loppuu...

Vannon tahrojen poistossa Marseilles-saippuan nimeen.




Pyykkipoikapussi on tehty vanhasta,
kuluneesta tyynynliinasta.


Enää kaksi viikkoa ja työt taas alkavat. Olen ollut poissa töistä yhteensä puolitoista vuotta ja aika tuntuu lyhyeltä. Toisaalta ilmassa on kivaa jännitystä, mutta toisaalta taas pelkoa. On ihana palata mukavan työn ja työkaverien pariin, mutta entäs jos en osaakaan enää mitään. Mitä jos minusta ei enää olekaan mihinkään? Varmasti vie oman aikansa ennen kuin olen taas perillä tietyistä asioista. Ihanaa on se oma aika, jota työ tarjoaa ja luulenpa, että jaksan paljon paremmin myös arjen pyörittämistä. Nyt vaan täytyisi osata ottaa kaikki irti näistä viimeisistä lomapäivistä!


Kuvissa vanhanajan pesutupa tunnelmaa. Ihan noin romanttisesti meillä ei kaikkia pyykkiä pestä, mutta kauniit vanhat tekstiilit saavat erikoiskohtelun! :)

Toivon oikein aurinkoista ja lämmintä viikkoa kaikille!

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Nyt on aika kiitoksen

Rakastan kukkia, jotka ovat jo vähän "kulahtaneet",
parhaat hetkensä nähneet. Kannu löytö antiikkikirppikseltä.



Haluan ojentaa teille kaikki blogi-ystävät nämä kukkaset kiitoksena, kun otitte minut taas avosylin vastaan!

Tämä on jotenkin niin hassua, kuinka läheisiä te olette, vaikkei koskaan olla tavattukaan.
Ihan voisi jutella tuttavalleen teistä kuin parhaimmistakin ystävistäni; Jaanalla on ollut ylioppilasjuhlat järjestettävänään, Sarppa tehnyt paljon hienoja löytöjä, Heidi ja Sanna toteuttavat unelmaansa kustavilaisuudesta ja Marja Kristiinalla on taito luoda kaunista. Puhumattakaan Hanniksesta, jonka muuttoa takaisin Suomeen olemme saaneet seurata. Tässä vain muutamia mainitakseni.

Tunnustan, kärsin vieroitusoireista kun lopetin blogini, vaikka tosissani minulla ei tuntunut olevan tälle enää aikaa. Nyt kun elämä taas normalisoituu eli tarkoittaa minulla sitä, että pihatyöt on tehty, talo maalattu ja aloitan taas hoitovapaan jälkeen työt, ajattelin että miksipä ei. Ihan hyvin voisin vielä jatkaa blogiani. (Ja ajatelkaas, on ollut niin vipinää, etten ole edes rakastamiini huutokauppoihin ehtinyt. ;))
Kun minä nyt niin valtavasti tykkään tästä, lukea blogejanne ja kirjoitta vähän itsekkin. Jos ei muuten, niin ihan vain omaksi ilokseni.

Tämä blogimaailma antaa minulle paljon. Olen saanut uuden, ihanan ystävänkin. Terveisiä vain sinne Rovaniemelle! ♥

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Ikävä

Kuva astiakaappini sisällöstä.



Hei!

Shh...
Tämä on tällainen pieni "salapostaus". ;)

Juu, minunhan piti lopettaa blogini, mutta minulla on ollut niiiin IKÄVÄ teitä hyvät ystävät!

Tiedän, "comebackit" eivät yleensä onnistu ja ovat surkeita yrityksiä palata entiseen.
Mutta, here I am once again!
Katsotaan mihin tämä johtaa, päivä kerrallaan...