maanantai 14. heinäkuuta 2008

Nyt on aika kiitoksen

Rakastan kukkia, jotka ovat jo vähän "kulahtaneet",
parhaat hetkensä nähneet. Kannu löytö antiikkikirppikseltä.



Haluan ojentaa teille kaikki blogi-ystävät nämä kukkaset kiitoksena, kun otitte minut taas avosylin vastaan!

Tämä on jotenkin niin hassua, kuinka läheisiä te olette, vaikkei koskaan olla tavattukaan.
Ihan voisi jutella tuttavalleen teistä kuin parhaimmistakin ystävistäni; Jaanalla on ollut ylioppilasjuhlat järjestettävänään, Sarppa tehnyt paljon hienoja löytöjä, Heidi ja Sanna toteuttavat unelmaansa kustavilaisuudesta ja Marja Kristiinalla on taito luoda kaunista. Puhumattakaan Hanniksesta, jonka muuttoa takaisin Suomeen olemme saaneet seurata. Tässä vain muutamia mainitakseni.

Tunnustan, kärsin vieroitusoireista kun lopetin blogini, vaikka tosissani minulla ei tuntunut olevan tälle enää aikaa. Nyt kun elämä taas normalisoituu eli tarkoittaa minulla sitä, että pihatyöt on tehty, talo maalattu ja aloitan taas hoitovapaan jälkeen työt, ajattelin että miksipä ei. Ihan hyvin voisin vielä jatkaa blogiani. (Ja ajatelkaas, on ollut niin vipinää, etten ole edes rakastamiini huutokauppoihin ehtinyt. ;))
Kun minä nyt niin valtavasti tykkään tästä, lukea blogejanne ja kirjoitta vähän itsekkin. Jos ei muuten, niin ihan vain omaksi ilokseni.

Tämä blogimaailma antaa minulle paljon. Olen saanut uuden, ihanan ystävänkin. Terveisiä vain sinne Rovaniemelle! ♥

10 kommenttia:

  1. Ai miten kivaa kun tulit takaisin, tervetuloa ilahduttamaan päiviäni :)

    VastaaPoista
  2. Tekstejä ja kuviahan saa laittaa siinä tahdissa kuin jaksaa ja ennättää, onneksi kukaan ei luo siihen paineita!
    Ihanaa kun ilahdutat taas meitä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos,
    Arvaa kun näin kannusi, niin käännähdin ympäri otin omani käteeni, ja aivan samanlainen..itse olen sen ostanut Riitan putiikista Wanilla Rosesta, ja se näkyykin aikaisemmissa kuvissani.
    Minä kun lomailin tässä viikko sitten, niin oli jo kamala ikävä blogiystäviä, ihmettelin sitä itsekkin, kyllä tämä vie totta totisesti mukaansa,
    Mukavaa iltaa.

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva, ja kannu :)

    Olet oikeassa, tämä blogimaailma on ihan mieletön paikka...en olisi ikinä uskonut että voisin saada ihan oikeita ystäviä tätä kautta.

    Kukkaset ja kiitokset samoin Sinulle Jonna, ihanaa kun olet tullut takaisin.

    VastaaPoista
  5. juu, voi kannu on IHANAA... ja tuollaiset kukkaset ovat myös niin mahtavia <3

    Kiitos sinulle kauniista sanoistasi, lämmitti!

    Aivan kuten Jaana sanoi, omaan tahtiin kuvia ja teksteja ja joskus voi olla vaan kuvafiilis ja tekstit jää kirjoittamatta ;)

    Mutta ihana kun olet olemassa blogiystävä <3

    Heidi
    <3

    VastaaPoista
  6. Kyllä on älyttömän mukavaa saada sinut takaisin! Minulla on siitä asiasta ollut ihan joka päivä hyvä mieli.

    Ole kanssamme ihan omassa aikataulussasi, sen minkä ehdit ja jaksat, mikä tuntuu kivalta. Tämän tarkoitus ei IKINÄ ole olla mikään riippakivi; jos se olisi, lopettaisin itsekin. Ja jos joskus väsyttää, senkin voi jakaa, tiedämme mitä se on :-)

    Iso kimppu myös sinulle, Jonna! Kiitos kun tulit takaisin!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kukkia, kauniita ajatuksia...Ihanaa kun tulit takaisin!

    Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Jonna että sanoit sen! Ei sitä kovin suurella äänellä tosiaan voi huudella mutta minua kyllä jo risoo vähän.. kun on aina ne samat, kaikilla ja kaikkialla. Yritän itse keskittyä nyt hankkimaan vain oikeasti vanhoja uusia.

    Haliterkut!

    VastaaPoista
  9. Tulin tänne taas aivan sattumalta ketselemaan ja että josko kuitenkin täällä olisi tapahtunut jotakin... :) ja olihan täällä!!!
    Kaunis blogi ja olin kyllä hiukka harmissani koska kun aloitin omani niin täällä oli tuo jäähyväis-viesti... mutta mukavaa että olet päättänyt kuitenkin jatkaa blogiasi. Aina ei jaksa ja tauko on välillä paikallaan mutta kivaa kun tulit takaisin!!! :) tiina.

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥