sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Loma loppuu...

Vannon tahrojen poistossa Marseilles-saippuan nimeen.




Pyykkipoikapussi on tehty vanhasta,
kuluneesta tyynynliinasta.


Enää kaksi viikkoa ja työt taas alkavat. Olen ollut poissa töistä yhteensä puolitoista vuotta ja aika tuntuu lyhyeltä. Toisaalta ilmassa on kivaa jännitystä, mutta toisaalta taas pelkoa. On ihana palata mukavan työn ja työkaverien pariin, mutta entäs jos en osaakaan enää mitään. Mitä jos minusta ei enää olekaan mihinkään? Varmasti vie oman aikansa ennen kuin olen taas perillä tietyistä asioista. Ihanaa on se oma aika, jota työ tarjoaa ja luulenpa, että jaksan paljon paremmin myös arjen pyörittämistä. Nyt vaan täytyisi osata ottaa kaikki irti näistä viimeisistä lomapäivistä!


Kuvissa vanhanajan pesutupa tunnelmaa. Ihan noin romanttisesti meillä ei kaikkia pyykkiä pestä, mutta kauniit vanhat tekstiilit saavat erikoiskohtelun! :)

Toivon oikein aurinkoista ja lämmintä viikkoa kaikille!

15 kommenttia:

  1. Kaikkea on ihana hoitaa ja hoivata pestä ja pyykätä, jos vain on hyvät ja kauniit nimenomaan
    kauniit `
    välineet niin minusta silloin työ kuin työ sujuu leikiten ja hymyssä suin. Minusta tuntuu aivan samalta , mennä töihin vaikkakin kesäloman jälkeen, mutta sitten kummasti jo muutaman tunnin kuluttua tuntuu että ei olisi lomalla ollutkaan...hi.
    Niin kauniita kuvia olet taas laittanut iloksemme, joita tunteella katsomme, kiitos näistä.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat; suorastaan tunsin nenässäni raikkaat, ulkoilmassa kuivaneet valkoiset lakanat; ja myös lämpimät, silityksen jälkeen eri tavalla tuoksuvat!

    Uskon, että tuntemuksesi ovat varsin normaalit ja muistan itsekin mietiskelleeni samanmoista tullessani äippälomalta takaisin töihin vuosia sitten. Nyt en enää tiedä, tulenko koskaan palaamaan täysin tavalliseen työelämään, mutta se on tyystin toinen tarina.

    Ihanaa, ihanaa viikkoa!!!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja hauskoja pyykkipinnoja.
    Kiitos vinkistä: marseillesaippuaa oon käyttänyt tähän mennessä vain huovutukseen. Tahroja riittää, joten kokeilen pikapuoliin.

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita kuvia !!!

    Todellakin, ota kaikki irti viimeisistä viikoistasi, tee kaikkea ihanaa ja nauti oikein olan takaa :)

    Varmasti töissä kaikki menee hyvin, kunhan et jännitä liikaa, hih!

    Tunnelmallista viikkoa...

    VastaaPoista
  5. Suuri kiitos, Jonna. Lähetin sinulle just pitkän meilin..

    VastaaPoista
  6. Onnea töiden aloitukseen! Minulla on sama edessä syyskuun alussa ja olen ollut 2 vuotta kotona. Kieltämättä asia tulee välillä mieleen mutta oikeastaan on ihan kiva mennä töihin. Vähän kyllä haikeana ajattelen että pikkulapsi aika alkaa olla ohitse ja miten ihmeessä sitä ehtii yhtään mitään kun käy päivät töissä, no sen näkee sitten!

    VastaaPoista
  7. uskomattoman kauniita kuvia ...:)

    VastaaPoista
  8. Ah, kuvat ovat niin lumoavia! Olin kyllä aluksi leivontatunnelmissa, saippua-mainintasi selvitti sitten asiaa:)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! Voi mikä menneen ajan tunnelma niissä onkaan!!!

    Ihania viimeisiä lomaviikkoja sinulle!

    VastaaPoista
  10. Lämpimät kiitokset jälleen näistä mukavista kommenteista!

    Heli, kiva kun löysit taas blogiini! :)
    Maarit, niinpä on saippua kuin hiivapalanen! ;)

    VastaaPoista
  11. herkän kauniita kuvia, vasta tutustumassa blogiisi oman aloituksen myötä.
    sinulla kauniita aarteita , suloisesti esille laitettuna, juuri mieleeni!
    puhdas pyykki tuoksuu tänne asti...
    terkuin päivi

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat tunnelmalliset kuvat. Puhtaan puuvillantuoksu on todellakin parasta mitä tiedän...

    Niin kuin on jo todettukin että normaalia on tuo miettiminen, miten pärjää ym. Kehotan vain menemään päivä kerrallaan, kuuntelemaan omaa sisintä ja tekemään sen mukaan.

    Minä palasin töihin pikku Samin jälkeen, mutta en pystynytkään siihen, joten nyt olen taas kotona ja yritän löytää itselleni sopivaa "olemista", yritän hoitaa itseäni...

    Ihanaa viikkoa toivottelee
    heidi
    <3

    VastaaPoista
  13. Voi ihanaa Jonna, olipa mahtava ylläri kun tulin visiitille :-) En nimittäin ole juurikaan ehtinyt tässä koneella roikkumaan, mutta päätin tänään kokeilla onneani ja käydä muutamissa suosikkiblogeissani. Huh, se 1,5v on kyllä lopulta tosi lyhyt aika. Ainaskin taaksepäin katsottuna. Mutta sitten taas jos se on jotain ihanaa, se menee vielä nopeammin. Mutta jos joutuu tarpomaan tahmein askelein joka päivä, on puoli vuottakin kamalan pitkä aika. Kaikki on niin suhteellista.

    Mutta nyt taidan ryhdistää itseni vielä yötä vasten ja ladata tämänpäiväisiä kuvia blogiini!

    Ihanin ajatuksin
    Hannis

    VastaaPoista
  14. Oi että kuinka suloisia kuvia sinulla...

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥