sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Keväthepeneet





Keväällä on kiva uudistaa vaatetustaan hieman hempeämpään suuntaan. Värit muuttuvat utuisiksi pastellisävyksi ja kankaat ovat henkäyksen keveitä. Pikku neiti 3-vuotta sai uuden hienostelutakin. Se ommeltiin minun ja mummon toimesta kahden euron kangaspalasta. Syksyksi on tekeillä saman tyylinen tummempi beigesävyinen, Laura Ashleyn kankaasta.




Itse olen löytänyt aivan hurmaavan puodin Vaasasta. Täällä liikkeessä voisi hypistellä hepeneitä vaikka koko päivän. Kaikki niin minun makuuni! :)







Leppoisaa sunnuntaita!

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ajatusten harhailua



Lähes päivittäin ajatukseni harhailevat kesän tulevaan juhlaan, esikoisen rippijuhlaan. Rakastan juhlia, mutta luonteeni mukaisesti toivoisin kaiken onnistuvan täydellisesti, joten arvattavasti kärsin pienestä stressinpoikasesta jo viikkoja ennen juhlia. Välttyäkseni ihan mahdottomalta paniikilta, olen tehnyt jo joitain hankintoja juhlia varten. Vaikkakin olohuoneen uusi verho on kaunis, niin kenties sen tilalle tulee jotain herkempää ja kevyempää. Tarjoiluastioita olen hankinnut aina sopivan tullessa vastaan ja etupihalle ostin rautaisen puutarhakalusteryhmän. Mårbackat on istutettu uusiin ruukkuihin. Samalla otin pelargonioista pistokkaita ja nyt ne odottavatkin ruukuissaan ilmojen lämpenemistä. Tiedän, hyvä siitä tulee, mutta minkäs teet... :)


Aurinkoisia kevätpäiviä!