tiistai 29. marraskuuta 2011

Joulukortti




Minun joulukorttisuunnitelmani menivät täysin uusiksi. Malttamattomana en odottanut ensi lumen tuloa vaan eräänä kuuraisena aurinkoisena sunnuntaiaamuna väsäsin "studion" terassillemme. Näiden kuvien oli tarkoitus olla vain jonkin sortin luonnoksia, mutta kiireestä johtuen niistä yksi päätyi sitten joulukortiksi asti. Kortit tilasin Ifolorilta.




Joulukortin värisävyt eivät ole ne perinteisemmät, mutta mielestäni
vaihteeksi kivan erillaiset ja  raikkaat.
Kortin sisälle tulostin kuultavaan paperiin joulurunon kannen tekstin sävyisenä.


  


Kuopus nautti silminnähden kuvattavana olosta ja välillä kuvaaja meinasi tikahtua nauruun, niin eläytyen kuvattava roolinsa otti.

Tuntuu, että minulla on pää täynnä idoita, joita haluaisin vielä ennen joulua toteuttaa. Täytyy kuitenkin edetä suunnitelma kerrallaan. :)

Toivottelen jälleen aurinkoa elämäänne!  ♥