Nyt on kevättä rinnassa ihan täysillä. Aurinko sen aikaan sai. Piha on haravoitu ja kukkapenkit siistitty. Huomasin ilokseni, että viime kesänä puhelimeen muistutukseksi ikuistamani ruusulajike löytyi läheisestä taimimyymälästä. Valikoima olikin hyvä, sillä vain muutama muukin oli näin ajoissa asialla. Nyt eletään juuri sitä kutkuttavaa aikaa, kun koko kesä on vielä edessä päin. Malttamattomana odotan puiden silmujen avautumista.
Aurinkoiset ilmat innoittivat siistimään muutenkin paikkoja. Ikkunanpesu saa vielä odottaa pari viikkoa. Sitä ennen pitäisi olohuoneeseen löytää ihana kevyt kesäverho. Sitä metsästämään lähden ihan Tukholmaan saakka.:) Ei vaan, tiedossa rentouttava kevätretki työkavereiden seurassa. Oletteko muuten käyneet Stockholm Quality Outletissa Barkarbyssa? Itse en ole koskaan käynyt ja mietinkin onko paikka käynnin arvoinen.
Ranteenlämmittimiin sain idean Little Miss Norway-blogista. Äitini jälleen ystävällisesti ne toteutti. Blogien parasta antia ovatkin ihanat inspiraatiot, vaikka ihan pienetkin.
Vappua viettämään suuntaan uusilla kevätvetimillä, hailukan vaaleanpunaiset Odd Mollyn Lovely knit ja Stylesnobin balleriinat. Pastellivärit ovat aina kuuluneet kevääseeni.
Ihanaa aurinkoista viikkoa ja hauskaa vappua! ♥
Kauniit kuvat ja ihanan keväisen kepeää tunnelmaa:)
VastaaPoistaAurinkoiset kevät-terveiset sinulle! Tuo samainen Lovely knit on myös minun ehdoton suosikkini!
VastaaPoistaHei! Olemme usein käyneet Tukholman outletissa ja olen kyllä tykännyt :) Annabelille olen ostanut suurimman osan Noa Noan lastenvaatteista juurikin sieltä. Ja nyt kuukauden kuluttua lähdetään taas käymään ja varmasti muutama pussillinen noanoaa lähtee sieltä mukaan, varsinkin kun on tämä piempikin neiti nyt olemassa :) Odd mollykin siellä on, mutta en oikein löydä sieltä ikinä mitään, en tiedä miksi, (vaikka muuten kyseisen merkin vaatteita käytänkin) Kivaa reissua teille ja hauskaa vappua!:)
VastaaPoistaIhana kevät...värit, tuoksut ja aurinko! Ihanaa
VastaaPoistaTukholman reissua, itse kävin siellä ostoksilla viikko sitten, en tosin tuossa mainitsemassasi liikkeessä! Ihanaa matkaa!
Voi mitä kevätihanuuksia olet saanut!
VastaaPoistaNoilla vermeillä viettäisin mieluusti vappujuhlaa. :)
Iloista vappua!
Kauniit kevät asut. Olen käynyt Tukholman outletissa, mutta ajoitukseni oli huono. Isot alet olivat olleet ja kun saavuin paikalle puodit olivat koluttu tyhjiin.
VastaaPoistaSuloiset ranteenlämmittimet olit saanut! :) Aivan ihanat värit!
VastaaPoistaOnko nuo hyllyssä olevat astiat Greengaten? Useamman kuukauden mietin, että tykkäisinkö GG:n Dorasta ja nyt se oli myönnettävä, on ne vaan niin kauniita, pakko oli tilata. ;)
Iloista vappua! :)
Lämmin kiitos viesteistä! :)
VastaaPoistaAnne ja Allidaalia, kiitos outlet-kommentista. Anne, juuri Noa Noa ja Odd Molly kiinnostavatkin eniten. Tarkoitus olisi käydä myös Tukholman Odd Molly-myymälässä. Kesäkuussa lähden Kööpenhaminaan, joten siellä katsastan myös Noa Noa-outletin.
Emppu, astiat ovat Greengaten. Greengaten Dora on kyllä kaunis sarja, vaikken itse sitä omistakaan.
Kauniita kuvia olet laittanut tänne. MInäkin odotan silmujen aukeamista ja kesän tuloa koavasti.
VastaaPoistaKaunis blogi ja kuaniita kuvia. Olipa kiva löytää tänne. Hyvää kevättä!
VastaaPoistaAivan ihania kuvia! Me ollaan myös muutamaan kertaan käyty outletissa ja se on kyllä ihan kivasti toteutettu paikka, mukava kiertää :)
VastaaPoistaIhania kuvia, ja mitkä unelma balltsut ;) tahtoo kans ( korkkariajat ovat taaksejäänyttä elämää ) aurinkoista päivän jatkoa :)
VastaaPoistaIhania kuvia! Ja nyt on melkein kesä, vaikkakin on aika viileä.
VastaaPoistaPastellit kuuluvat minunkin kevääseen ja kesään:).
Mukavaa viikkoa!
t. Nicole
Ihanan hempeitä kuvia. Etenkin tuo ensimmäinen on syötävän kaunis:)
VastaaPoista