Mukava viikonloppu takana ja se tuntui paljon pidemmältä kuin kaksi päivää. Ehdittiin puuhastella niin monenlaista. Lauantaina meillä kävi kesävieraita ja lempimaljakkoon (vanha kannu) vaihdoin sesongin mukaiset kukat. Pionit, yksi kaikkien aikojen suosikkikukkani ruusujen, syreenien ja sormustinkukkien lisäksi.
Sunnuntai vietettiin sitten ihan lasten ehdoilla. Vesseli lähti vanhempieni kanssa mökille ja kuopuksen jäädessä kotiin kaveriksi pyydettiin serkkupoika. Olin juonessa mukana koko päivän ja en voi kuin ihmetellä jälleen sitä lasten energiaa. Pihalla kokeilimme liikuntalajeja aina salkotenniksestä krokettiin. Siinä sai mammakin samalla vipinää kinttuihin. Hyvä niin! ;)
Oli kiva seurata kuinka mukavasti nämä viisi vuotiaat serkukset tyttö ja poika tulivat keskenään juttuun. Ei minkäänlaista rittaa tai turhaa kiusantekoa. Saumatonta yhteiseloa ja näin heidän välillään on aina ollut. Siinä pihalla temmeltäessäni lasten kanssa sain idean tehdä leikkimökkiin canvas tms. kankaasta katoksen. Sen alla lapset voisivat "retkeillä" ja leikkiä peiton päällä leikkejään. Visio on niin vahvasti päässä, että yritän toteuttaa sen mahdollisimman pian. :)
Lopuksi haluan vinkata englantilaisesta
Mora Scandinavian Emporium putiikista, josta tilasin lapsilleni vaatteita. Olen sitä mieltä, että liikkeiden pitäisi panostaa jo paketin ulkokuoreen ja tässä kaupassa siihen oli paneuduttu. Käärepaperit tuoksuivatkin niin ihanalta ja tämä kaikki sai mielen iloiseksi.:) Palvelu oli super nopeaa, sillä kolmen neljän päivän kuluttua posti toi kotiin paketin. Lisäksi heillä on nyt meneillään tarjous, jossa postikulut ovat ilmaiset.
Tytölle tilasin Noa Noan paitoja ja hiuspannan ja pojalle Petit by Sofie Schnoorin paidan. Kaikki nämä tuotteet olivat reiluun alahintaan. Suosittelen lämpimästi!
Minulla on vielä monta viikkoa kesälomaan, mutten anna sen häiritä. Pyrin nauttimaan kesäpäivistä ja suunnittelen pienimuotoisia viikonloppuretkiä. Porvoossa on ainakin tänä kesänä päästävä käymään. :)
Ihanaa viikkoa (vaikka ilmeisesti varsin sateista) !