Testaan silloin tällöin uusia leivonta reseptejä. Heitän reseptin surutta pois, jos se ei jo heti ensimmäisellä kerralla vakuuta minua maullaan tai muuten onnistu. Kriteerinä onnistuneesta leivonnaisesta pidän sitä, että kelpuuttaisin leivonnaisen kuvitteelliseen kahvilaani. Niin, tähän kahvilaan, joka olisi yhdistetty kukkakauppa, lifestyle-puoti ja kakkukahvila. Iltaisin kun en saa unta teen mielikuvitusmatkan suloiseen putiikki-kahvilaani ja häärään siellä herttaisesti valkoinen röyhelöesiliina viuhuen. Juuri tällaiseen brodeerattuun essuun kuin kuopuksella on kuvassa. :)
Tänään monen sunnuntain tapaan kokeilin uutta reseptiä. Selailin reseptikokoelmaani ja löysin tämän Anna-lehdestä talteen ottamani ohjeen. Tämä piiras oli minusta onnistunut ja hiukan erilainen kun useimmat omenapiirakat. Sitruuna antoi kivaa kirpsakkuutta. Kelpuuttaisin kahvilani kakkugalleriaan. :)
Juusto-omenapai
125 g voita
½ dl fariinisokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraryynejä
1 sitruunan raastettu kuori
TÄYTE
3 omenaa
1 rkl voita
2 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
200 g tuorejuustoa
1 muna
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ sitruunan mehu
PINNALLE
1 liivatelehti
2 dl kevytranskankermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
Kuumenna uuni200-asteiseksi. Peitä noin 24 cm:n kokoisen irtopohjaisen vuoan pohja leivinpaperilla. Sulata voi ja lisää muut pohjan ainekset. Painele taikina vuokaan. Tee noin 3 cm:n korkuiset reunat. Anna pohjan hetki kovettua pakastimessa. Esipaista pohjaa noin 6 minuuttia. Laske uunin lämpö 175 asteeseen. Leikkaa kuoritut omenat kuutioiksi. Paista omenapaloja hetki voin, sokerin ja kanelin kanssa. Kaada omenat esipaistetun pohjan päälle.
Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos omenapalojen päälle ja kypsennä torttua 25 minuuttia.
Pehmitä liivatelehti kylmässä vedessä. Sekoita ranskankermaan sokeri, vaniljasokeri ja sitruunaraaste. Sulata liivatelehti pieneen tilkkaan kuumaa sitruunanmehua ja lisää kermaseokseen. Levitä kuorrutus tortun päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa.
Juusto-omenapain on hyvä antaa kiinteytyä jääkaapissa yön yli ennen tarjoamista.
Minä en malttanut odottaa huomiseen. ;)