sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Inspiraation puuskassa



 Minuun on selvästi iskenyt jälleen kauan kaivattukin sisustuspuuska. Aika pitkään on ollut suhteellisen hiljaista sillä rintamalla, mutta jälleen olen alkanut katsella ympärilleni sillä silmällä. Olen tullut siihen tulokseen, että koti kaipaisi jotain piristystä. Ja minun tapauksessa se ei ole syksyn trendivärin mukaiset sohvatyynyt ja verhot, vaan pysyttäydyn tässä perinteisemmässä tyylissäni. Tiedän, aika ikävääkin monen mielestä. ;)

Tänään Malenan blogin innoittamana sain mieheni ja veljeni siirtämään alakerran olohuoneesta yläkertaan tämän kaapin. Miehet toivoivat kuitenkin, etten kovin äkkiä muuta mieltäni ja halua sen takaisin alakertaan. Sen verran painava oli. :) Yläkerrassa se pääsee ihan erilailla oikeuksiin kuin aiemmassa paikassaan. Nyt voin huoletta pitää avoinna kaapin pöytätasoa, ilman että saa pelätä kenenkään lyövän itseään sen kulmaan. Niin, ja alakerta tarvitsee tietenkin nyt uuden kaapin. ;)




Istuskelin koemielessä tuolilla ja selailin sisustuskirjaa. Toimii! Siinä voisi ihan yhtä hyvin kirjoittaa kirjettä kaukaiselle ystävälle! ;) Pöydällä blogisuosikkini Belle Blancin sisustuskirja. Olen tilannut jo uuden joulukirjan Belle Blanc Merry Christmas ja odotan sitä innoissani. Siitä varmasti lisää myöhemmin.

Kuopuksen huone saa toivottavasti pian uudet tapetit. Aiemmat tapetit ovat isosiskon valitsemat, mutta mielessäni on nyt jotain eri tyylistä. Lapsenomaista, mutta kuitenkin hyvin hillittyä, ettei aika syö niitä liian nopeasti. Inspiraatiokuvia metsästän nyt kuumeisesti lehdistä ja netistä. Vinkata saa, jos tietää hyviä linkkejä. :)

ps.
Vielä on aikaa vastata tuohon TNS gallupin lukijakyselyyn ja päästä näin kiinni lahjakorttien arvontaan. :)

Mukavaa viikkoa Teille jokaiselle! :)

13 kommenttia:

  1. Voi jestas..miten kaunis kaappi <3

    Mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  2. Toi on huumaavan kaunis, tuo kaappi! Erityisesti yläosan kaunis kaari, upea!
    Rentoa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi todellakin sopii tuo kaappi yläkertaan ja pääsee oikeuksiinsa!

    Minulla on samaa puuskaa havaittavissa; kohdallani syksy on jonkin uuden alkua aina. Vaikka en syksystä erityisemmin pidäkään. Näin ehkä saa piristettyä myös itseään ;)

    Olet ollut mielssä harva se päivä, koskahan ehtisimme treffata? :)

    T:Eija

    VastaaPoista
  4. Oh einfach wunderschön der Schranck!Toll!Schöne Woche.Bussi.Luciene.

    VastaaPoista
  5. Onpa todella upea kaappi, itse vähän vastaavanlaista etsin! Upea, niin upea!

    VastaaPoista
  6. Ihana kaappi! Voi kun jostain löytäisin vastaavanlaisen. :)

    VastaaPoista
  7. Jostakin tänne löysin...Varsinainen katseenvangitsija tuo kaunis kaappisi!

    VastaaPoista
  8. On kyllä todella kaunis kaappi! Ai että!! <3

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaunis kommenteistanne! Kaappi onkin yksi rakkaimmista huutokauppalöydöistäni! :)
    Eija, mielessä olet ollut sinäkin. Olisi kyllä kiva nähdä!

    VastaaPoista
  10. Oi Oi mikä hurmaava kaappi , varsinkin tuo yläosa !

    VastaaPoista
  11. IHANA!!! Tuollaisen nurkkauksen minäkin tarvitsisin...mistäköhän saisi taiottua lisäneliöitä ;)

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥