sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukoristeet



Näin joulun alla olisi paljon kuvattavaa ja kirjoitettavaa, mutta aikani on rajallista ja illat niin valtavan pimeitä, että kameraa en viitsi edes esiin ottaa. 
Tänään jatkoin joulukoristeiden esille laittoa. Yksi aarteeni ylitse muiden on viime keväänä Kööpenhaminasta Christiansborgin linnasta ostamani linnan vartija. Koristeen on valmistanut Brink Nordic ja heidän kotisivuillaan vieraillessani huomasin tätä kuninkaallista sarjaa olevan muitakin malleja. Valmistajalla on myös nettiputiikki. Saattaa kuitenkin olla, että en raaski laittaa koristetta kuuseen roikkumaan siinä pelossa että se sieltä putoaisi.





Varsinainen tämän joulun uusi koriste on tämä Mailegin pienillä joulukoristeilla täytetty huurrekuusi. Kuusen bongasin huimaan kahdeksan euron hintaan Tokmannilta. Se oli kaunis niinkin, mutta idean koristeluun sain Belle Blancin joulukirjasta. Koristeet löytyivät lopulta neljästä eri putiikista. Kiitos nettiputiikkien. :) Lisäksi lisäsin kuuseen 20-sarjan jouluvalot. Kuusi ei pääse oikeuksiinsa kuvassa, vaan on vieläkin suloisempi luonnossa.





Kiirrettä pitää tämän viime vuonna hieman ennen joulua aloittamani kaitaliinan kanssa. Se olisi vihdoinkin tarkoitus tänä jouluna saada pöytään. Enää kaksi kuvaa jäljellä ja viikko aikaa. Saas nähdä! Kaikki tsemppi otetaan vastaan! ;)

Ihanaa joulun odotusta teille jokaiselle! Nautitaan tästä taianomaisesta ajasta!


13 kommenttia:

  1. Ihana liina tulossa - tsemppiä valmistumiseen. Kiva kuusi koristeltuna, todella ihana. Mukavaa joulunalusviikkoa! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kannustuksesta! :) Illan myöhäiset tunnit täytyy ottaa nyt käyttöön. Kuusi on niin suosittu ystävieni kesken, että tiedän jo neljän ostaneen tuon samaisen Tokmannin kuusen. :) Jossain sisustusliikkeessä näin samantyylisen, mutta tyystin eri hintaan.

      Poista
  2. Hei. Blogissani on sinulle jouluinen haaste:) Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta!
      Katsotaan ehdinkö toteuttaa sen ennen joulua... :)

      Poista
  3. Hei, sinulla on hurmaava blogi ja niin kauniit kuvat, liityin lukijaksesi.
    Oikein suloista Joulua!
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi ja tervetuloa lukijaksi!
      Rauhallista joulua sinulle ja perheellesi! :)

      Poista
  4. I really love your blog and follow it, however I would really really appreciate if you made it possible to translate the blog into another language so that us people who don't understand can read it too!

    Btw, Everything you do is absolutely beautiful!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much Lilly! ♥
      Google Translate is now in my blog. :)
      Wish you Merry Christmas!

      Poista
    2. Oh what a happy surprise! =D Thank you so much <3

      Poista
  5. Hei, oliko luomiväritkin ehjiä?
    Illanjatkoja ja joulurauhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mirka, ehjiä olivat niin luomivärit kuin muutkin. Se luomiväri oli ihan huippu! Väritkin sopivat minulle hyvin. Paletti ollut käytössä lähes päivittäin! Kiitos vielä! Iloista joulun odotusta!

      Poista
  6. Heips, no hyvä että tulivat ehjinä, jännitin et noinkohan käy:)
    Oikein ihanaa joulua sinnekin Sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  7. wow, teillä on ollut todella kaunis pieni joulukuusi! Rakastan tän tyyppisiä koristeita!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥