Miten ihmeessä tämä aika menee nyt näin nopeasti. Jälleen on vierähtänyt tovi, kun olen saanut aikaiseksi kuvata ja päivittää blogiani.Toivottavasi pysytte kuitenkin "kanavalla". :)
Tänään tein suursiivouksen ja kieltämättä tunnen sen nyt jaloissani.Usein siivoukseen kuluu kaksikin päivää, mutta tänään koitin olla niin tehokas, että huomisen saisin vaan levätä. Perusteellinen siivoukseni tahtoo monesti mennä myös sisustamiseksi ja niin tälläkin kertaa. Olen huono vaihtamaan huonekalujen paikkaa, mutta tänään päätin pyöräyttää Ikean sohvakaluston uuteen paikkaan. Tykkään tosi paljon ja ihmettelen miksen tehnyt tätä jo aiemmin.
Sohva ansaitsisi kesäksi uusia tyynyjä, mutta vielä en ole löytänyt mieleisiä. Uusi torkkupeittokin olisi ihana. Nyt vaan ei mikään oikein sykähdytä. Tykkään kevään uusista koristetyynyistä, joissa on perhos- tai sudenkorentopainokuva, mutta ehkei ne kuitenkaan ole meidän tyyliä. Mikään kovin värikäskään ei käy päinsä. Mennään vanhoilla, mikäli sopivaa ei löydy kohdalle.
Meillä poltetaan takkaa ahkerasti ihan päivittäin. Kovin kauaa ei enää voi nauttia sen lämmöstä, joten ainakin vielä tänään saunan jälkeen paistetaan takassa makkaraa.
Lopuksi vielä hyväntuoksuinen pesuainevinkki. Stockmannilta ostin Laura Ashleyn super ihanaa suihkutettavaa yleispuhdistusainetta. Tällä raaskin pyyhkiä ainoastaan pöytätasot. Tuoksu on huumaava ja muutenkin aine on tehokasta. Vesselin tullessa kaverinsa luota kotiin, ensimmäinen lausahdus oli, että mikä äiti täällä haisee niin hyvälle. :)
Aurinkoa elämäänne! ♥
Sinulla on niin kaunis ja harmooninen koti!
VastaaPoistaKiitos Sanna, yritän pitää tavaramäärän miniminä, joten se osaltaan antaa rauhallisen tunnelman.
PoistaHei
VastaaPoistaLöysin sinun hienon blogin hyvän ystäväni kautta ! :)
Kiva käyä täälä kotimaan blogeillakin ja harjoitella suomen kielen kirjoittamista. :)
Hyvähän se on opetella sitä :)
Nyt jään katseleen vilä enmmän luoksesi. Hyviä öitä ! :)
Hei vaan, hienosti suomen kieli sinulta sujuu! :)
PoistaKiitos kun kävit blogissani! Lähden vastavierailulle sinun blogiisi. :)
Kotisi on niiiin kaunis:) Tuo Laura Ashleyn puhdistusaine on kyllä todella houkutteleva.
VastaaPoistaKiitos Sanna! Tämä puhdistusaine on kyllä ehdoton ykkönen! Tuoksu on niin ihana ja peittoaa mennen tullen muut vastaavat suihkutettavat puhdistusianeet. :)
PoistaHei
VastaaPoistaNiin kauniita kuvia...Siivouksen jälkeen on ihmeen hyvä olo. Meillä ollaan vähän samoissa suursiivouksen meiningeissä mutta osa jäi tälle päivälle. Puuh, nyt pitäisi jaksaa jatkaa. Lopputulos onneksi palkitsee joka kerta.
Kiitos Anu, siivouksen jälkeinen aamu on paras. On ihana herätä puhtaaseen kotiin. Siivous on myös loistavaa mielen terapiaa. Rivakka ruumiillinen työ saa ajatukset lepäämään ja kaiken palkkioksi näet välittömästi kättesi jäljen. :)
PoistaKaunista!
VastaaPoistaJuuri äsken pyysin miestäni laittamaan takkaan tulen...tuntuu vilpoiseslta ja kun katsoo ikkunasta, ilma on sakeana lumihiutaleista...ja niin jo kevättä odotan.
Kiitos Irmastiina, meillä täällä jälleen takassa tuli loimuaa.:)
PoistaTämä taitaa olla viimeisiä kuukausia ennen kesää, kun viitsimme puita takassa polttaa. Kevään tulo sai nyt kylläkin lumisateen myötä pienen takapakin.
Todella kaunis koti teillä :) Ja tuo pönttöuuni <3
VastaaPoistaNiin kaunis ja elegantti koti! :)
VastaaPoista