sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Jo keväisin ajatuksin




Olen niitä ihmisiä jotka harvoin vaihtavat huonekalujen paikkoja saatikka koko sisustustyyliä. Varsin "rohkeaa" olikin kun vaihdoin entisen valkoisen sohvapöydän tilalle toisesta huoneesta ruskean pöydän. Siinä se on nyt paikallaan sohvaryhmän keskellä enkä tiedä vielä mitä mieltä olisin. Kiittelen kyllä itseäni etten ole kaikille talon huonekaluille näyttänyt valkoista maalia. Niin kuin nyt tämäkin mummolan liiteristä löydetty pöytävanhus. Palvellut minua jo kaksikymmentä vuotta samassa kuosissaan. Minusta antaa ihan mukavasti kontrastia lähes valkoiseen sisustukseen. Olkoon toistaiseksi nyt paikallaan, silmä alkaa mukavasti tottua. :)








Haen selvästi jo keväistä inspiraatiota. Pinterestissä ihastelen keväisiä kuvia ja selailen sohvalla uusia sisustuslehtiä. Yksi lempilehteni on saksalainen sisustus- ja puutarhalehti Wohnen&Garten. Sen helmikuun numero onkin varsin keväinen. Sen innoittamana ostin kukkakaupasta ihania syreenin oksia.





Uusin ihastukseni on Greengaten Sophie Vintage-sarja. Joulun aikaan aloin sitä keräämään ja aion vielä kartuttaa kokoelmaani. Vinkatkaahan jos tiedätte sen olevan alennuksessa jossain putiikissa. Minusta tämä on herkkyydessään niin kaunis.







Tyttösen pyynnöstä mummo teki Disneyn Animators-sarjan nukeille lisää vaatteita. Neuletakissa on tarranapit, joten pukeminen on näin helpompaa. Pipossa ja takissa on koristeena glitter-silitysarkista leikkaamani kuviot. Silitysarkin käyttö on helppoa ja sillä saa nopeasti kaunista jälkeä. Idean tähän sain Mekkotehdas ja Kaunis Pieni Elämä -blogeista. Glitter-arkin tilasin Pikku Piltistä.





Kappas, vaatehuoneen siivous siirtyi jälleen tältä viikonlopulta tulevaan kevään ideoita mietiskellessäni. Oho, kuinka helposti se kävikään! ;)

Ihanaa tulevaa viikkoa!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sisäleikkejä



Viime postauksessa kyselin talven perään ja totta totisesti nyt talvi on tullut! Vielä kun lunta vain saataisiin lisää, niin että ulkoleikit olisivat mielekkäämpiä. Sisäleikit ovat kovan pakkasen vuoksi  olleet nyt paikallaan ja meidän tyttönen keksiikin leikin ihan mistä vaan.




Pikku mamsellin kanssa "heräsimme" vasta joulun pyhinä näihin suloisiin Disneyn Animators sarjan nukkeihin. Olivatkin aikaimoisessa tarjouksessa Disney Storessa ja tilasimme veljeni vaimon kanssa oikean nukke komppanian. Kuusi erilaista hahmoa paljastui laatikosta, mutta vain kaksi niistä jäi meille asumaan Tähkäpää ja Aurora. Yhden nukeista säästin lahjaksi jollekulle onnelliselle tyttöselle. :)





Mummo ompeli nukeille suloisia vaatteita, mekkoja, pipoja, villatakkeja, housuja ja ulkotakkeja, Mekkotehtaan mainioita kaavoja mukaillen. Kuvan takki on tehty Laura Ashleyn paksummasta kankaasta ja mekko H&M:n alennusmyynnistä löytämästäni vauvan paidasta. Minä kudoin nukeille erilaisia huiveja, sillä juuri sellaiset pienet työt minulta onnistuvat parhaiten. Hah, hah! ;)




Disney Storesta tilasimme vielä veljen vaimoni kanssa itsellemme hauskat bambi-pyjamat ja tossut. Lapset ainakin tykkäävät näistä äitien uusista yöasuista. ;)




Ihana Bakker Made With Love muisti meitä säihkyvällä kynäkotelolla. Olivat ajatelleet etten löydä mistään reppuun näin sopivaa kynäkoteloa ja lähettivät yllätyspostia meille. Mamselli oli ikionnellinen! Kiitos, Bakker Made With Love! :)

Eilen kävimme pikku mamsellin kanssa katsomassa Onneli ja Anneli -elokuvan. Oi, mitä silmän ruokaa koko elokuva! Ihanat lavasteet ja simppeli juoni juuri meidän neitokaisen ikäisille lapsille. Katsomossa oli kyllä kaiken ikäisiä lapsia ja aikuisia ja kaikki nauttivat varmasti näkemästään! Suosittelen
lämpimästi!

Varjoa ja valoa, sitä on ollut tämä mennyt viikko, mutta luonteeni mukaisesti enemmän sitä valoa ja siihen vahvasti uskoen!

Aurinkoista alkavaa viikkoa!


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Missä viipyy kunnon talvi




Voi että tätä päivien pimeyttä! Nyt huomaa kuinka ihanaa on kun on kunnon talvi! Kevään ja kesän ihanuus korostuu lumisen talven jälkeen. Nyt kun katsoo ulos niin luulee syksyn jatkuvan. Puutarhassa tein kierroksen ja isabellansyreenissä olin näkeväni silmuja, joista pilkisti vihreää lehteä. Mikäli sää jatkuu tällaisena ihan hyvin olisi jouluruusun voinut antaa talvehtia ulkona ja muita puutarhan ruusuja oli turha peitellä havuilla. No, uskon kuitenkin, että vielä saamme lunta ja pakkasta.

Osaksi tästä kurjasta kelistäkin viihdyn mainiosti sisällä askartelujen parissa. :)






On harmillista, että Tiimari lopettaa toimintansa. Täällä meillä päin kun se on ollut ainoa kauppa mistä ostaa askartelutarvikkeita. Olenkin hamstrannut Tiimarin loppuunmyynnistä kaikenlaisia tarvikkeita. Pastellisia nauhoja, hyllypaperia, kimalteita ja askartelumaaleja. Eilen ostin Tiimarista ihanat puiset vanhanajan luistimet. Pyysin isää poraamaan niihin nauhanreiät ja minä maalasin luistimet uusilla akryylimaaleilla. Pastellisävyisiä maaleja sävytin hieman valkoisella askartelumaalilla. Luistimen teräosaan liimasin kimalletta. Tiimarista löytyi ihana Vintage Glitter kimallesarja, jossa on viisi erilaista kimallepurkkia. Lisäsin luistimiin vielä nauhat ja hieman tylliä. Vinkiksi ensi jouluun, tällaisia luistinkoristeita voi laittaa vaikka lahjakääreen koristeeksi.


Ja enkä minä tiedä onko se mielikuvituksen tuotetta, mutta ihan kuin jo kevättäisi. No, ainakin jo mieltä. :)