Tämä postaus tulee olemaan jo täynnä kesäistä tunnelmaa. Olen aiemminkin kertonut kuinka rakastan hempeänsävyisiä kukkia ja salainen haaveeni on työskennellä kukkakaupassa. Ilokseni paikkakunnallani on kukkakauppa, joka tarjoaa mitä kauniimpia lajikkeita, sellaisia joista juuri minä pidän. Ostan kukat yleensä niin ettei niitä sidota valmiiksi kimpuksi.Näin minä voin toteuttaa itseäni ja leikkiä kotona floristia. ;)
Perinteisten sokerimunkkien sijaan paistoin vapun kunniaksi vohveleita. Vohveleiden päälle vispasin kerma-vaniljakastikevaahdon. Ulkomaiset mansikat saivat nyt paremman puutteessa kelvata.
Simaa ja vohveleita, miksei näinkin. Maistui ainakin meidän perhelle! ;)
Viikonloppuna tein tarkastuksen lasten vaatekaappeihin ja huomasin, että suurin osa kesävaatteista on jäänyt pieneksi. Jälleen totesin POMPdeLUXin erinomaisuuden. Valmiiksi ajatellut sävysävyyn sointuvat setit ovat olleet meillä arjen pelastus. Vielä pitää kuitenkin hankkia t-paitoja, mekkoja ja shorteja.
Viikonloppuna tiedossa on ihan ikiomaa aikaa ja se tulee tarpeeseen näin sairastelujen jälkeen. Työkaverieni kanssa teemme kevätretken Tampereelle. Teatteria, hyvää ruokaa ja miksei hieman shoppailuakin. Mutta sitä ennen toivotan kaikille
Hauskaa vappua! ♥