Hupsis, on vierähtänyt tovi, kun viimeksi olen täällä blogissani käväissyt.Viimeiset viikot ovat olleet kiireisiä ja kaikenlaisia kissanristiäisiä on ollutkin riittämiin. :) Kesäkuu näyttää jatkuvan samanlaisena ja joka viikonloppu on varattu erilaisilla juhlilla. Lasten syntymäpäivät osuvat niin ikään kesäkuulle, mutta katsotaan pidetäänkö ne vasta sitten heinäkuun puolella. Kivaahan se vaan on, kun on tiedossa erilaisia mukavia kesäjuhlia. :)
Tänään oli kiire kuvaaman omenapuun kukkia, sillä viimeisiä viedään! Ihailin viime viikonloppuna juna-asemalla mahtavia riippaomenapuun kukkia. Ne olivat valtavia! Kotiin päästyäni kiersin puutarhaa ja ilokseni huomasin meillä olevan juuri samanlaisen puun. Nämä kuvissa olevat omenapuut kasvavat läheisellä puutarhalla. Teimme sinne aamulla pyöräretken ihmetellen luonnon kiertokulkua. Viimeksi kun siellä lenkkeilimme, maan peitti hento lumikerros.
Meidän perheen vauva on nyt virallisesti jo iso tyttö. Esikoulu päättyi viime viikolla ja syksyllä alkaa koulu. Eskarijuhla oli koskettava ja viimeistään suvivirren soidessa kyyneleet olivat silmäkulmissa jokaisella vieraalla. Eskariopettajille mamselli vei kiitokseksi vaaleanpunaiset kukat (apua, en muista lajiketta), jotka olin käärinyt silkkipaperiin ja sellofaaniin vaaleanpunaisella nauhalla.
Niin ikään neidin harrastukset, balettikoulu ja joukkuevoimistelu ovat tältä lukukaudelta päättyneet. Balettikoulun loppunäytös oli jo maaliskuussa ja nyt sitten voimistelukin saatiin päätökseen. Jo useampana kesänä lapset ovat osallistuneet paikallisen seuran järjestämään yleisurheilukouluun. Vesseli ei harjoituksiin nyt ehdi, koska jalkapalloharjoitukset osuvat harmillisesti samoille päiville. Ja vapaapäiviäkin harrastuksista on hyvä olla. Mamselli sen sijaan viilettää kentällä ja me hurrataan katsomossa. :)
Tämä päivä on menty ihan lasten ehdoilla. Aamulla teimme pyöräretken ja pelasimme jalkapalloa. Vielä nyt illasta isä ja poika rakensivat skeittilaudalle pöytähyppyrin. Hienoja hyppyjä siinä saakin aikaan, vaikka hieman pelonsekaisin tuntein vesselin menoa katselen.
Tähän lopuksi vielä kukkaloistoa tämän päiväiseltä pyöräretkeltä.
Kääk, meinasin toivottaa hyvää alkavaa viikkoa, mutta ei,
Ihanaa viikonloppua ja ikimuistoisia juhlia valmistuville! ♥