Mistä aloittaisin. Minä aloitan paksusta kirjekuoresta joka odotti minua pari viikkoa sitten postissa. Kuori itsessään oli niin kaunis, etten ollut raaskia avata sitä. Olin odottanut tätä lähetystä jännittyneenä, mutta melko varmana siitä, että sen sisältö olisi mieluinen niin antajalleen kuin saajalleenkin.
Kuoresta paljastui vielä upeampi paketti. Tässä vaiheessa tarvitsin jo tuolin alleni. Taistelin ajatusta vastaan, että avaisin paketin välittömästi enkä lopulta voinut vastustaa kiusausta. Selusta täytyi ensin varmistaa ja kyllä, olin yksin kotona. Varovasti avasin paketin, niin ettei myöhemmin paljastuisi minun käyneen kurkkaamassa sen sisältöä.
Tämä on yksi kauneimmista paketeista, jonka olen avannut.
Rehellisesti sanottuna hetken unohdin paketin kuuluvan jollekulle toiselle. ;)
Minusta on käsittämättömän ihanaa, että joku jossain kaukana, haluaa ilahduttaa paketin saajaa näin kauniilla tavalla. Silkkipaperia, huumaavan tuoksuisia ruusun terälehtiä ja suloisia kiitoskortteja. Olin myyty!
Tutustuin
Minimeloves tuotteisiin Instagramin kautta.
Käsintehdyt nuket ovat maailmalla varsin suosittuja. Nämä ovat tavallaan nykyajan mollamaijoja.
Minimeloves tuotteiden takana on nainen nimeltään Claudia Novak. Yksityiskohdat ovat kauniita ja tarkkaan viimeisteltyjä. Nuket tunnetaan kultaisista kimalleposkistaan. Voit räätälöidä nuken haluamallasi tavalla esim. valitsemalla nukelle lapsesi hiustenvärin. Takana on pieni ripustuslenkki, joten nuken voi laittaa seinälle koristeeksi. Nukke on ihana lahja vaikkapa kastelahjaksi.
Minä tilasin mallistosta keijunuken.Valinta oli kovin vaikeaa, sillä kaikki nuket ovat niin kauniita. Minimelovesin tyynyt ovat myös suloisia. Kaikkiin tuotteisiin voit tutusta
täällä.
Paketti Espanjasta saapui meille kolmessa viikossa. Kaikki meni juuri kuten pitikin. Sähköpostilla kysyin joitain kysymyksiä ja sain niihin nopeasti Claudialta vastauksen.
Olen nukkeen enemmän kuin tyytyväinen. Se on täydellinen ja uniikki!
♥
Ja pikku mamselli, hän on vielä tietämätön tästä suloisesta lahjastaan. ;)
Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan tyytyväisen asiakkaan positiivinen palaute. :)