tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kohti pääsiäispyhiä




Meillä ollaan valmiina pääsiäisen viettoon. Koti on koristautunut pääsiäiseen ja tulppaanikimppuja ties monesko jo menossa. Suklaamunia olen ostanut niin paljon, etteivät millään ehdi loppua ennen viikonloppua. ;)

Pikku mamsellin kanssa suunniteltiin asua lauantain trullittelu kierrokselle. Täällä Pohjanmaallahan pikku noidat ja puput kiertävät virpomassa vasta tulevana lauantaina.
Joka vuosi neiti on pukeutunut noita-akaksi, mutta tänä vuonna on haaveiltu myös pupun asusta. Tällaista asua meillä ei ole valmiina ja luulenpa, että sen hankinnassa tulee nyt liian kiire. Tuleviksi vuosiksi voisi pyttää mummoa ompelemaan pupuasun. Helppohan se olisi kuin mikä pujahtaa söpöön pupuhaalariin. :)
Isoveli miettii vielä osallistumistaan moiseen hömpötykseen. Saattaapa katua kun näkee pikku mamsellin saaliin. ;)






Otan tervetulleena vastaan pääsiäisen ajan ylimääräiset vapaapäivät. Nautin suuresti ajatuksesta, että viikonlopulle ei ole mitään suunnitelmia.
On mukava rauhoittua kotiin ja olla vaan tekemättä yhtään mitään.




8 kommenttia:

  1. Herkkää pääsiäistunnelmaa!
    Ihanaa kevään hurmaa sinulle!
    Lähetän tuulen mukana ripauksen mimosan tuoksua ja aurinkoa täältä Mantelilaaksosta sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Susanna! Oi, otan ilolla vastaan huumaavan tuoksun ja auringon! <3

      Poista
  2. Kauniit kuvat ja niin suloiset pupu koristeet. :)

    VastaaPoista
  3. On niin kaunista ja aurinkoista! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ja ihanaa pääsiäistä sinullekin! <3

      Poista
  4. Vitsit nuo koristepuput on söpöjä! Onko ne Mailegilta? Oikein aurinkoista pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
  5. Hannis, Mailegin pupuja ovat! Saivat tällä viikolla perheenlisäystä, kun postissa saapui pieni pupuvauva. :) Hyvää pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! ♥